Historia
Kartanon historia alkaa vuodesta 1761, jolloin kirkkoherra Clas Johan Molander muutti Kesälahdelle ja perusti Mäntyniemen tilan. Hänen poikansa majuri Adolf Molander jäi pitämään tilaa isän muutettua Ilomantsin seurakunnan palvelukseen. Aadolfin poika Clas Herman syntyi Mäntyniemessä 1817. Aadolfin kuoleman jälkeen perhe myi tilan paikallisille vuonna 1828.
Clas Herman Molander teki huomattavan valtiomiesuran. Hänet aateloitiin ja korotettiin vapaaherralliseen säätyyn. Hän sai keisarilta salaneuvoksen arvonimen. 1880-luvun alussa hän hankki takaisin lapsuudenkotinsa Mäntyniemen ja aloitti siellä mittavan metsänhoidon, edistyksellisen karjatalouden ja puutarhaviljelyksen. Clas Herman Molanderin kuoleman jälkeen tila on ollut suvun hallussa.
Mäntyniemen kartanossa järjestetään opastettuja historiakierroksia tapahtumien yhteydessä, sekä muina aikoina erillisestä pyynnöstä kesäkaudella.
Anne Lindeberg-Piiroinen esittelee päärakennuksen salia. Muotokuvassa Clas Herman Molander. Kuva: Emmi Pennanen